Ne ruusut, mitä et ansainnut


Joskus on päiviä, milloin olisi paras jäädä suosiolla sängynpohjalle. Näitä päiviä tulee jokaisen elämään. Tiedät varmasti sen tunteen, kun olet nukkunut huonosti, väsynyt tehdyistä ja tekemättömistä töistä, stressaantunut, huolissasi itsestäsi ja vähän muistakin, ahdistunut, uupunut ja lopuksi kiukutellut puolisollesi ihan turhaan. Haastat riitaa, haet vikaa toisesta ja ärsyynnyt kaikesta tässä hetkessä. Mikään ei ole hyvin. Eniten olet harmistunut ja pettynyt omaan itseesi ja käytökseesi. Tiedät, että anteeksipyyntö ei auta. Asiat ovat jo tapahtuneet.

Jos voisit herätä uudestaan tähän aamuun

Mennään alkuun ja jossitellaan. Entä jos olisit käynyt eilen ajoissa nukkumaan, nukkunut hyvin ja tarpeeksi, ottanut vähemmän huolia kannettavaksi, antanut joidenkin asioiden olla, pyytänyt apua, ollut itsellesi armollinen ja halannut ensimmäiseksi aamulla puolisoasi? Entä, jos se eilinen harmittamaan jäänyt asia ei oikeasti ollutkaan niin suuri ja ikävä, kun sait sen mielessäsi tuntumaan?

Vastuu on kaikilla siinä hetkessä

Mennään vielä kerran alkuun. Jos kuitenkin on huono päivä ja kiukuttelet puolisollesi vain, koska sinulla on paha olla. Puolisosi tulee ja halaa sinua oikein lujasti. Hän ottaa sinut kainaloonsa, lohduttaa ja katsoo silmiisi sanoen, ettei ole hätää ja kaikki järjestyy. Hän kehottaa sinua lepäämään ja ottamaan omaa aikaa, ehkä päiväunet. Hän sanoo sinulle, että olet rakas kaikesta huolimatta, siinä hetkessä, kun itkua pidätellen tunnet itsesi huonoksi, väsyneeksi ja rumaksi.

Huolista puolet pois

Miltä tuntuu saada halaus juuri sillä hetkellä, kun on kaikista pahin olla? Lähteekö huolista puolet pois, kun voit jakaa ne? Väsyneenä saatoit odottaa isoa riitaa, epävarmuutta ja yksinjäämistä. Syyllistit itsesi vähän kaikesta, niin kuin väsyneenä helposti tekee. Ja mitä silti sait? Sait juuri sen mitä tarvitsit. Et riitaa, et kiukuttelua takaisin. Sait osoituksen siitä, että olen rakas ja tärkeä vaikka sinulla on huono päivä. Tämä on se hetki, minkä tulet muistamaan aina vaikka haluaisit unohtaa tämän päivän ikuisiksi ajoiksi.

Opettele katsomaan huonon hetken yli

Nukut seuraavan yön hyvin ja heräät aamulla virkeänä. Syyllistät itseäsi vielä eilisen kiukuttelusta. Nouset sängystä, silität koiraa ja laitat keittiöön valot. Olet juuri menossa keittämään kahvia, kun huomaat keittiön pöydällä ison kimpun tummanpunaisia ruusuja. Tuijotat niitä epäuskoisena. Minulleko? Silmäsi kostuvat ja ensimmäisenä tulee mieleen, ettet ole ansainnut niitä. Siinä se kimppu kuitenkin on. Olet saanut ne ja ansainnut ne.

                                                          -Peppi Anniina-