Runonurkka
Lohduttajaksi syntynyt
Sinä,
jonka alun ylle on harmaa harso heitetty,
surun sivussa syntynyt
kaamoksessa kasvanut,
kyynelten kostuttamalla peitolla peitelty.
Ilon hetket unisilla silmillä,
epävarmuus olkapäällä.
Sinä,
jonka pienet käpälät ristinmerkin piirtävät.
Sinun hauras elämäsi minun käsissäni.
Katson sinua harmaan harson läpi
ja yritän unohtaa sen.
-Peppi Anniina-
"Ehkä"
Sanoit "Ehkä"
ja viileä henkäys kulki läpi talon,
eikä veto loppunut
vaikka takkaan lisäsi puita.
Yritän lämmittää itseäni sisältäpäin ja
pysyä rauhallisena.
Kehun itseäni.
Annan itselleni luvan tuntea,
ottaa kaiken avun vastaan.
-Peppi Anniina-
Tuuli
Kun on viety rakkaus,
on syli suojaton ja tyhjä.
Kun on viety usko,
on alaston hyväilyille.
Kun on viety toivo,
ei tuuli kutsu ketään mukaansa,
ei kuiskaa, ei huuda.
Se vain on.
Odottaa ottajaansa.
-Peppi Anniina-
Joki
Mustat virran kiehkurat
ottavat mukaansa kaiken minkä saavat.
Virta vei sinut,
josta uskoin suuria.
Virta vei seinät,
jotka suojasivat minua.
Virta vei ohikiitävän hetken,
viikon ja koko kesän.
Ei jäljelle jäänyt kuin rikkinäinen sydän,
joka huusi päästä virran mukaan.
Itkulta ei säästynyt kukaan.
Mutta ei..
Ei virta vie sitä mikä on ja pysyy.
Se huuhtoo varpaita ja yrittää kaataa,
jättää jälkeensä repaleista rantaa.
Ei se itseensä juurtunutta mukaansa saa.
-Peppi Anniina-
Hyvästit
Lehmuksen oksat kuin katedraalin katto,
jonka läpi valo siivilöityy osoittamaan varjolle paikkaa.
Kuin antaisi anteeksi kaiken, unohtaisi.
Näkisi vain sen, minkä haluaa.
Konnanmarjan valkoiset kukat kumartavat kulkijaa.
Jos itkisin, kukaan ei kuulisi.
Kaukana alhaalla kaupungin äänet.
Satama, karuselli ja lokkien lakkaamaton säestys.
Joku nauraa.
Täällä on ihan eri tunnelma nyt.
Kylmä tuulenpuuska heittää kesän maahan keltaisena vanana.
Satama on hiljentynyt.
Silitän kosteaa sammalmattoa alastoman patsaan päällä,
jätän hyvästit.
Palaan tänne vain muistoissani.
-Peppi Anniina-
Muistoja
Kotiin tultua talo on viileä, lähes kylmä,
taskunpohjalla muistoja yhteisistä hetkistä.
Käperryn sohvan nurkkaan,
lampaantaljan päälle takki päällä ja odotan,
että takan tuli lämmittäisi ilman.
Koira tulee makaamaan viereeni,
hengittää syvään ja nukahtaa.
Kunpa voisin itsekin olla
kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Nukkua.
-Peppi Anniina-
Heijastus
Päivänpaiste antaa aikaa ja etäisyyttä,
rauhoittaa mieltä.
Yöllä pimeä pyrkii liian lähelle
kurkkii sisään samettiverhon takaa.
Kristallikruunun valo heijastuu takaisin
pikimustasta ikkunasta.
Enkä minä näe sitä,
mikä minun pitäisi.
-Peppi Anniina-
Lakaisen rapulta lumet,
sytytän kynttilän lyhtyyn.
Kuiskaan koiran korvaan
muutaman sanan.
Kehun sitä.
Näin on hyvä.
- Peppi Anniina-
Hei, huusit perääni.
Käännyin katsomaan ja
näin nauravan kuun.
En enää muistanut,
että varpaitani paleli juuri
ennen kuin tapasimme.
-Peppi anniina-
Hiljaisuus puhuu, kuiskaa
pyytää kuuntelemaan.
Valkoiset valheet roikkuvat
huurteisten puiden oksilla.
En tiedä mitä uskoa,
silmiäni vai sitä mitä kuulen.
-Peppi anniina-
Kysyit mitä muistan viime kesästä.
Muistan itsetehdyn raparperipiirakan tuoksun,
punaraitaisia räsymattoja
kuivumassa aidan päällä ja
sen kun, yritimme olla vakavina hiljaa ja
nauroimme vaan.
-Peppi Anniina-
Muuttaessani maalle ystäväni sanoi,
ettei täällä ole minulle mitään.
Pyysin hänet käymään,
näkemään miten asun.
Esittelin elämääni.
Pihapiirin ketun, siilin ja taivaanvuohen.
Sohvalla unta näkevän koiran,
korillisen käsitöitä, isoäidin neliöitä.
Pienen lähteen kuusen juurella.
Pyysin istumaan portaalle ja kuuntelemaan.
Sadat linnut laulavat yhtä aikaa.
-Niina Tervala-
Ruutuikkunan takana auringonlasku
heittää viimeiset säteensä
puidenlatvoihin.
Valtavankokoinen pihakuusi
ojentelee oksiaan.
Keitän teetä ja
hiljennyn uudestaan
ikkunan ääreen.
Olen tässä ja nyt.
-Niina Tervala-
Päätin pysähtyä hetkeksi,
ihastelemaan tienvieren kukkamerta.
Kiireiset ihmiset ajoivat ohi.
Silmäkulmaan nousi kyynel.
Olin unohtanut miltä lupiini tuoksuu.
-Niina Tervala-
Mitään suurempaa rauhaa
ja hiljaisuutta maailmassa
kuin heinäkuinen sadepäivä maalla,
pienessä punaisessa talossa,
maaseudun rauhassa.
Aamukahvit ja suudelmat.
Ja koiratkin makaavat hiljaa.
-Niina Tervala-
"Eihän siellä ole sinulle mitään."
Kommentoivat ystävät.
Tietämättä, kysymättä, arvaavat.
Sitä kaikkea mitä minulla on.
Vapaus, rakkaus, hiljaisuus ja rauha.
Puutarha ja pihasauna.
-Niina Tervala-
Rakkaus ja rohkeus toi minut tänne.
Kaksi erilaista elämää.
Lähtiessä en tiennyt
vaikka uskalsin toivoa.
Pelkäsin jättää kaiken,
aloittaa alusta.
Ja mikä pahinta,
perille päästyäni huomasin,
se kaikki mitä ikinä halusin
olikin aina ollut täällä.
-Niina Tervala-
On valittava mihin päin jatkaa.
Pysähdynkö? Käännynkö takaisin?
Risteys tai reuna, polku tai ryteikkö,
oma tie tai toisten viitoittama tie.
Minä valitsen mihin menen.
Isoja ja pieniä päätöksiä.
Kaupassa en osaa päättää ostaako
lettujen kanssa vadelma- vai mansikkahilloa.
Nyt on se hetki.
Valitse.
-Niina Tervala-
Täällä asuu vanha kettu ja siili.
Olen nähnyt ne.
Kuulen käen kukkuvan ja
tikan koputtavan ladon seinään.
En odota mitään.
Olen tässä ja nyt.
Kysyit mistä tiedän,
että se on vanha kettu?
Tunnen sen askelista,
hitaasta arvokkaasta olemuksesta.
Olen nähnyt sen katseen.
-Niina Tervala-
Olin uskonut unelmiini,
heittänyt epäilyksen nurkkaan.
Elin päivä kerrallaan,
sain tuulta siipieni alle.
Välillä ei tuullut,
kuljin pitkin metsäteitä,
katselin ihmeissäni
muurahaisten temppeleitä.
-Niina Tervala-
Haaveilin ja
puhuin unelmia ääneen.
Toiset nauroivat,
eivät ottaneet todesta.
Unelmat, toisten pilkkaamat,
toteutuivat,
näin vaivaa niiden eteen.
-Niina Tervala-
Muutoksen myrskyissä,
pimeyden keskellä
luulin hukkuvani,
kaatuvani, särkyväni.
Ja kas,
mitä sitten tapahtuikaan?
ei sitä päivää tullutkaan,
en kaatunut
en särkynyt.
Olen ehjempi kuin koskaan.
-Niina Tervala-
Kun lähden täältä
haluan omieni pariin.
Itseni kaltaisten seuraan.
He eivät ihmettele,
tarvitse selityksiä.
-Niina Tervala-
Silitän nukkuvaa koiraa,
kaikki mitä tarvitsen
on tässä hetkessä.
-Niina Tervala-
Tärkein mitä matkalla opin,
oli kuunnella sydämen ääntä.
Ilman sitä olisin vieläkin
pitkän matkani päässä.
Otin askeleen kerrallaan
en kääntynyt takaisin.
-Niina Tervala-
Juhannuksen aikaan rikoit jokailtaisen
teehetken hiljaisuuden.
Sanoit ikävöiväsi talvea
ja lampaantaljoja sohvalla.
Pyysin ojentamaan hunajaa ja hymyilin.
-Niina Tervala-
Yritin katsoa kulman taakse,
mitä maailmalla olisi minulle antaa.
En nähnyt,
en kuullut kuiskauksia.
Päätin kääntyä itseni puoleen,
mitä minulla olisi maailmalle antaa.
Huomasin, paljonkin.
Ja nyt se kaikki tulee moninkertaisena
takaisin.
-Niina Tervala-
Puhut minulle rakkaudesta,
huomisesta ja meistä.
Huomaat kyyneleen silmäkulmastani.
Kysyt mikä on.
En osaa vastata.
Kaikki ja ei mikään.
Helpottunut ja onnellinen.
Pelottava ajatus,
jos päätöksen hetkellä
en olisi uskaltanut.
-Niina Tervala-
Istun punaisen pirtin portailla
ja katselen kuinka tuuli viskoo puista oksia myrskyn noustessa.
Kuulen isojen vesipisaroiden osuvan ensin vanhaan peltikattoon
ja lopulta näen vierelleni portaille tipahtavan pisaran.
Mietin miltä tuntuu kun sataa läpi..
Oletko koskaan ajatellut?
Miettinyt miltä tuntuu ilo, läheisyys, rakkaus, voima, ylpeys?
Oletko maistanut, tuntenut, kokenut, aistinut?
Oletko koskaan ajatellut pidätkö tästä, tarvitsenko tätä?
Muistatko itsesi?
Näetkö sen mikä voisit tai haluaisit olla, mietit.
Etkö uskalla? Mitä pelkäät? Sitä hetkeä, jonka tiedät tulevan?
Entä, jos se ei tulekaan? Etkö pelkää sitä?
Menetettyä mahdollisuutta, valintasi epävarmuutta.
Oletko varma, että näin on parempi?
Nämä ja tuhat muuta kysymystä esitin itselleni.
Näitä olen ajatellut ja pohtinut paljon muutakin.
Ja yhteen kysymykseen olen saanut vastauksen.
Tiedän miltä tuntuu istuessa punaisen pirtin portailla
lämpimänä kauniina kesäiltana
yhtäkkiä taivaalta auringonpolttamalle iholle putoavat vesipisarat.
Viileät, isot, märät pisarat.
Miltä tuntuu kun sataa läpi?
Minä tiedän...
-Peppi Anniina-
Hiljaisuus.
Aistin sen.
Maailmani on erilainen kuin ennen.
Näen musiikin, tunnen katseesi,
kuuntelen kuvia..
Eikä mikään maailmassani ole
niin kuin ennen.
-Niina Tervala-
Kuulin joskus jonkun sanovan:
"entisessä elämässä".
En tiennyt mitä se tarkoittaa.
Kunnes huomasin tulleeni itse sille ovelle,
jonka jälkeen matka jatkuu
huolettomampana, erilaisena,
omana itsenäni.
Nyt ymmärrän.
-Niina Tervala-
Lompsin hiekkatietä postilaatikolle,
siniset saappaat jalassa.
Muistan hetken,
kun viskasin roskiin korkokengät,
huulipunan tai kaksi.
Päätin, en enää tarvitse niitä,
ne eivät tee minua kauniimmaksi.
Kaivoin kaapista lapaset ja villapaidan,
uuden elämäni kunniaksi.
-Niina Tervala-
