Runonurkka

Kysyit mitä muistan viime kesästä.

Muistan itsetehdyn raparperipiirakan tuoksun,

punaraitaisia räsymattoja

kuivumassa aidan päällä ja

sen kun, yritimme olla vakavina hiljaa ja

nauroimme vaan.

Muuttaessani maalle ystäväni sanoi,

ettei täällä ole minulle mitään.

Pyysin hänet käymään,

näkemään miten asun.

Esittelin elämääni.

Pihapiirin ketun, siilin ja taivaanvuohen.

Sohvalla unta näkevän koiran,

korillisen käsitöitä, isoäidin neliöitä.

Pienen lähteen kuusen juurella.

Pyysin istumaan portaalle ja kuuntelemaan.

Sadat linnut laulavat yhtä aikaa.

-Niina Tervala-

Ruutuikkunan takana auringonlasku

heittää viimeiset säteensä

puidenlatvoihin.

Valtavankokoinen pihakuusi

ojentelee oksiaan.

Keitän teetä ja

hiljennyn uudestaan

ikkunan ääreen.

Olen tässä ja nyt.

-Niina Tervala-

Päätin pysähtyä hetkeksi,

ihastelemaan tienvieren kukkamerta.

Kiireiset ihmiset ajoivat ohi.

Silmäkulmaan nousi kyynel.

Olin unohtanut miltä lupiini tuoksuu.

-Niina Tervala-

Mitään suurempaa rauhaa

ja hiljaisuutta maailmassa

kuin heinäkuinen sadepäivä maalla,

pienessä punaisessa talossa,

maaseudun rauhassa.

Aamukahvit ja suudelmat.

Ja koiratkin makaavat hiljaa.

-Niina Tervala-

"Eihän siellä ole sinulle mitään."

Kommentoivat ystävät.

Tietämättä, kysymättä, arvaavat.

Sitä kaikkea mitä minulla on.

Vapaus, rakkaus, hiljaisuus ja rauha.

Puutarha ja pihasauna.

-Niina Tervala-

Rakkaus ja rohkeus toi minut tänne.

Kaksi erilaista elämää.

Lähtiessä en tiennyt

vaikka uskalsin toivoa.

Pelkäsin jättää kaiken,

aloittaa alusta.

Ja mikä pahinta,

perille päästyäni huomasin,

se kaikki mitä ikinä halusin

olikin aina ollut täällä.

-Niina Tervala-

On valittava mihin päin jatkaa.

Pysähdynkö? Käännynkö takaisin?

Risteys tai reuna, polku tai ryteikkö,

oma tie tai toisten viitoittama tie.

Minä valitsen mihin menen.

Isoja ja pieniä päätöksiä.

Kaupassa en osaa päättää ostaako

lettujen kanssa vadelma- vai mansikkahilloa.

Nyt on se hetki.

Valitse.

-Niina Tervala-

Täällä asuu vanha kettu ja siili.

Olen nähnyt ne.

Kuulen käen kukkuvan ja

tikan koputtavan ladon seinään.

En odota mitään.

Olen tässä ja nyt. 


Kysyit mistä tiedän,

että se on vanha kettu?

Tunnen sen askelista,

hitaasta arvokkaasta olemuksesta.

Olen nähnyt sen katseen.

-Niina Tervala-

Olin uskonut unelmiini,

heittänyt epäilyksen nurkkaan.

Elin päivä kerrallaan,

sain tuulta siipieni alle.

Välillä ei tuullut,

kuljin pitkin metsäteitä,

katselin ihmeissäni

muurahaisten temppeleitä.

-Niina Tervala-

Haaveilin ja

puhuin unelmia ääneen.

Toiset nauroivat,

eivät ottaneet todesta.

Unelmat, toisten pilkkaamat,

toteutuivat,

näin vaivaa niiden eteen.

-Niina Tervala-

Muutoksen myrskyissä,

pimeyden keskellä

luulin hukkuvani, 

kaatuvani, särkyväni.

Ja kas,

mitä sitten tapahtuikaan?

ei sitä päivää tullutkaan,

en kaatunut

en särkynyt.

Olen ehjempi kuin koskaan.

-Niina Tervala-

Kun lähden täältä

haluan omieni pariin.

Itseni kaltaisten seuraan.

He eivät ihmettele,

tarvitse selityksiä.

-Niina Tervala-

Silitän nukkuvaa koiraa,

kaikki mitä tarvitsen

on tässä hetkessä.

-Niina Tervala-

Tärkein mitä matkalla opin,

oli kuunnella sydämen ääntä.

Ilman sitä olisin vieläkin

pitkän matkani päässä.

Otin askeleen kerrallaan

en kääntynyt takaisin.

        -Niina Tervala-

Juhannuksen aikaan rikoit jokailtaisen

teehetken hiljaisuuden.

Sanoit ikävöiväsi talvea

ja lampaantaljoja sohvalla.

Pyysin ojentamaan hunajaa ja hymyilin. 

-Niina Tervala-

Yritin katsoa kulman taakse,

mitä maailmalla olisi minulle antaa.

En nähnyt,

 en kuullut kuiskauksia.

Päätin kääntyä itseni puoleen,

mitä minulla olisi maailmalle antaa.

Huomasin, paljonkin.

Ja nyt se kaikki tulee moninkertaisena takaisin.

-Niina Tervala-

Puhut minulle rakkaudesta,

huomisesta ja meistä.

Huomaat kyyneleen silmäkulmastani.

Kysyt mikä on.

En osaa vastata.

Kaikki ja ei mikään.

Helpottunut ja onnellinen.

Pelottava ajatus,

jos päätöksen hetkellä

en olisi uskaltanut.

-Niina Tervala-

Istun punaisen pirtin portailla

 ja katselen kuinka tuuli viskoo puista oksia myrskyn noustessa.

 Kuulen isojen vesipisaroiden osuvan ensin vanhaan peltikattoon

 ja lopulta näen vierelleni portaille tipahtavan pisaran. 

Mietin miltä tuntuu kun sataa läpi..

Oletko koskaan ajatellut?

 Miettinyt miltä tuntuu ilo, läheisyys, rakkaus, voima, ylpeys? 

Oletko maistanut, tuntenut, kokenut, aistinut?

 Oletko koskaan ajatellut pidätkö tästä, tarvitsenko tätä? 

Muistatko itsesi? 

Näetkö sen mikä voisit tai haluaisit olla, mietit.

 Etkö uskalla? Mitä pelkäät? Sitä hetkeä, jonka tiedät tulevan? 

Entä, jos se ei tulekaan? Etkö pelkää sitä?

 Menetettyä mahdollisuutta, valintasi epävarmuutta. 

Oletko varma, että näin on parempi?

 Nämä ja tuhat muuta kysymystä esitin itselleni.

Näitä olen ajatellut ja pohtinut paljon muutakin. 

Ja yhteen kysymykseen olen saanut vastauksen.

 Tiedän miltä tuntuu istuessa punaisen pirtin portailla

 lämpimänä kauniina kesäiltana

 yhtäkkiä taivaalta auringonpolttamalle iholle putoavat vesipisarat. 

Viileät, isot, märät pisarat.

 Miltä tuntuu kun sataa läpi?

 Minä tiedän...

-Niina Tervala-

Hiljaisuus.

Aistin sen.

Maailmani on erilainen kuin ennen.

Näen musiikin, tunnen katseesi,

kuuntelen kuvia..

Eikä mikään maailmassani ole

niin kuin ennen. 

-Niina Tervala-


Kuulin joskus jonkun sanovan:

"entisessä elämässä".

En tiennyt mitä se tarkoittaa.

Kunnes huomasin tulleeni itse sille ovelle,

jonka jälkeen matka jatkuu

huolettomampana, erilaisena,

omana itsenäni.

Nyt ymmärrän.

-Niina Tervala-

Lompsin hiekkatietä postilaatikolle,

siniset saappaat jalassa.

Muistan hetken,

kun viskasin roskiin korkokengät,

huulipunan tai kaksi.

Päätin, en enää tarvitse niitä,

ne eivät tee minua kauniimmaksi.

Kaivoin kaapista lapaset ja villapaidan,

uuden elämäni kunniaksi. 

-Niina Tervala-